Kierteessä

Hmm. Kävin loikkimassa muutamassa kauan sitten seuraamassani blogissa, ja niissäkin joko oli viimeiset postit viime vuodelta, tai sitten koko blogi kadonnut. Niin se vaan elämä kuljettelee.

Eipä tässä kummosta, töitä on riittämiin ja liiankin kanssa ja siinäpä se elämä sitten melkein tahtookin pyöriä. 11h päivän päälle ei paljon kuntosali kutsu eikä muutakaan aktiviteettia ehdi. Väliaikaiseksi tilanteeksi tämä on päässyt ryöstäytymään käsistä.

Viikonloppuna olin grafiikan intensiivikurssilla. Kyllä, kaikkien näiden n. 20 vuoden jälkeen, haaveiltuani maalaus- tai piirrustuskursseista, päätin sitten kokeilla puupiirrustusta. Ja oh, I am so in love. Kahdessa ja puolessa päivässä sain kaiverrettua ja vedostettua yhden työn, jopa pienen sarjan valmiiksi ja melkein kokonaan kaiverrettua toisen työn, ja vedostettua siihen jo taustoja valmiiksi muutaman kappaleen. Mikä on mielestäni melkoisen paljon, työ kun on melkoisen hitaasti etenevää ja rauhallisuutta ja keskittymistä vaativaa. Nyt pää kuhisee uusia ideoita ja sormet syyhyää leikkaamaan puuta.
Nyt luonnostelemaan ensimmäistä tilaustyötäni & suttamaan ylös lukuisia muita ideoita. Kai pitää opetella maalaamaankin, puupiirros on niin hidasta puuhaa, ettei elämä riitä kaikkien kuvien toteuttamiseen.

Huomenna vaihtuu elokuuksi

Jaaha, että maaliskuussa kirjoiteltu viimeksi.

Kesän viikonloppuihin mahtui kolmet häät, pari työnakkia, ja muutamana viikonloppuna pientä maakuntamatkailua. Raksun kanssa kruisailtiin Mikkelit, Puumalat, Imatrat ja Lappeenrannat sekä Porvoo ja yritettiin olla nuoria eli käytiin telttailemassa teknofestareilla. Siitä kannattikin maksaa, sillä oltiin molemmat niin poikki, että huolimatta siitä, että festareiden desibelien, viinan ja erinäisten muiden päihteiden täyteinen ohjelma oli kiivaimmillaan klo 00-07 välillä, nukuttiin keskellä humua teltassa noin koko viikonloppu ja etenkin sivistyneiden ihmisten tavoin tuo yöaika. Mukaan otetuista neljästä siideristä tuli avattua yksi, ja kaadettua noin koko sisältö loppujen lopuksi mättäälle. Ja siinäpä sitä eskapismia olikin.

K:n kanssa taas tuli vietettyä laatuaikaa Pori-Lammi akselilla Baduillen ja innostuttua Mommilan souduista, sekä ajeltua kaatosateessa etelärannikolla ja mm. vietettyä yö autopressun ja joutsenten kera hiekkarannalla.

Eli on tullut asioita tehtyäkin, mutta negatiiviselta kannalta, ja ymmärtääkseen loputonta väsymystäni, toisin sanoen en ole reiluun puoleen vuoteen istunut paikallani ja tuijottanut seinää montaakaan minuuttia, tai saati saanut nukkua yhtenäkään aamuna ilman herätyskelloa tai muuten vaan epämääräistä menoherätystä.

Huomenna olisikin sitten viimeinen työpäivä pieneen hetkeen; perjantai-aamuna Air France kiidättää Nipponiin. Ei oikein vielä pysty käsittämään, ehkäpä sitten aamulla kukonlaulun aikaan, kun herätyskello vetää taivaltamaan laukkujen kanssa lentokenttäbussin perään. Tokiossa luvassa n. 28 astetta lämmintä, sadetta, ukkosmyrskyä, taifuuneja ja trombeja.
Olen niiiiiiiin loman tarpeessa, mutta pieni sisäinen saiturini ei antaisi nukkua koko viikkoa hotellissa.

Jokerin lisänumerot

Päivä paistaa risukasaan. Sain handun paketista ja kirurgisetä vakuutti sen olevan kunnossa. Nyt vaan jumppaa, niin saan tämän surkastuneen makaroonin vielä takuulla joskus toimimaan.

Elämä toimihenkilönä on ihanaa (=elämäni tuntuu vielä tarkoitukselliselta, luulen kyllä, että tämä tunne haihtuu vuoden loppuun mennessä) ja ensimmäinen palkkapäivä siintelee jo parin viikon päässä. Siitä maksellaankin sitten taas Kelalle 1600 ecua, joten syytä juhlaan on vasta kesemällä.

Koulutyö on myös saanut vähän enemmän tarkoitusta ja motivaatiota osakseen, kun nyt on alkanut näyttää siltä, että saattaisin joskus elämässäni ellen kovin piankin tarvita tätä päähän kaadettavaa tietoa. Enää pitäisi vain saada vuorokausiin muutama tunti lisää, jotta ehtisin tehdä ja lukea kaikki koulutehtävät. Onneksi vielä on sentään viikonloput sitä varten, kohta kutsuu lauantai- ja sunnuntaivuorot ja onneksi myös kesä..

one handed Accounting Assistant on duty

Eipä ole tänne tullut avauduttua aikoihin. Ja mitäpä tuota, elämäni onkin junnannut jotensakin paikoillaan viimeiset pari vuotta: Parisuhde pitää hengissä, koulunkäynti ahistaa ja turhauttaa, en tiedä mitä minusta tulee isona, ja olen hakenut viimeiset 1,5 vuotta työpaikkaa/edes 5kk työsuhdetta, jotta voisin saada harjoitteluni (ja opparini) tehdyksi ja valmistuakin joskus.

Tuo viimeinen asia vihdoin ihmeellisesti järjestyi, vaikkakin onnistuin vielä murtamaan käteni pakettiin juuri ennen haastattelua, ja olin lupailuista huolimatta varma, että "tosi monista" hakijoista päätyvät varmaan kuitenkin johonkin, jolla on kaksi kättä.
Mutta ei, riemastuttavaa kyllä, aloitin viikko sitten VAKKARIduunissa, harjoitteluajan laskenta-assistentin nimikkeellä ja sitten syksyllä jatkan kenties ihan Kirjanpitäjänä. Woooh. Ihan mieletöntä. En ole aikoihin ollut näin iloinen!

Tämä antaa huomattavasti motivaatiota kouluunkin, kun tietoa oikeasti tarvitsee johonkin. Nytpä ei olekaan kuin tämä kevät enää enemmän tai vähemmän pakollista puurtamista (1 pakollinen kurssi ja muutama _työhön_ (<3) liittyvä hyödyllinen kurssi. Opintopistehamstraaja kun olen, tähyilin kyllä vielä syksyksi vaikka mitä hyödyllisen kuuloisia kursseja, joita ei olisi mikään pakko valmistumisen kannalta suorittaa, mutta enköhän syksylläkin vielä iltaharrasta koulunkäyntiä. :E

Käden murtamisesta tuli mielenkiintoinen koko kevään projekti. Helmikuun alkupäivinä todettiin siis rannenivelen sijoiltaanmeno sekä kyynär- ja värttinäluun murtuma, joka reponoitiin melkein paikoilleen ja pakattiin kipsiin. Toisen viikon kontrollissa asiansa osaava nuori lääkäri huolestui liikkeelle lähteneistä lisämurtumista ja oli myös sitä mieltä, ettei luut ehkä ole sillä tavoin kohillaan, että kädestä tulisi toimintakuntoinen. Ilokseni hän otti yhteyden käsikirurgiin, joka oli erittäin paljon samaa mieltä ja paikallisti vielä ihan väärässä paikassa olevan nivelluun. Onneksi leikkaussalissa oli juuri peruutuspaikka, niin pääsin lavetille heti seuraavana päivänä, ja ranneluuni nivottiin kasaan kahdella titaanilevyllä.
Leikkauksesta on nyt 1,5 viikkoa, ja kaikki muut liikkeet sujuu melkoisen hyvin ja normaalisti, paitsi että rannenivel kiertyy vain pari-kolme senttiä eli muutaman asteen, kun normaali liikerata on siis 180' . Se hieman huolestuttaa ja nyt pelkään pahinta, että titaanitikusta huolimatta tuo luu ei pysy nivelessä ja sen takia jumittaa ja joudun vielä toiseenkin leikkaukseen, mutta toivottavasti pelkään turhaan. Aahg.
Olisi kyllä hemmetin hyödyllistä saada rannetta käännettyä niin, että saisi sormet näppäimistölle, muusta nyt ei tällä haavaa ole suurempaa väliä, vaikka todennäköisesti saan heittää vastakin hyvästit otteelle levytangosta tai edes pyörän sarvista. Prkl.

työpaikka tarjolla

Haetaan moniosaajaa = henkilöä, joka ei ole täysin alkoholisoitunut
alan näköalapaikalle = narikkaan, puhelinvaihteeseen tai muuhun paskahommaan.
Edellytämme sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa; ruotsin, ranskan ja saksan on eduksi = samoin kuin swahilin, kantonin kiinan ja muinaiskreikan.
Työssä menestymistä helpottaa aito kiinnostus alaa kohtaan = sairaalloinen taipumus nauttia simputuksesta, palkattomista ylitöistä ja juoksutuksesta.

hajatelmia

Kaikkien näiden vuosien jälkeen olen valmis todistamaan, että kilo rautaa todellakin painaa enemmän kuin kilo höyheniä.
Laitoin kilon punnuksen vaa'an päälle. Vaakaviisari heilahti näyttämään yhtä kiloa. Laitoin vaa'an päälle tyynyn, okei, ei ollut höyheniä, vaan avaruusteknologista pallokuitua, tyynyn paino 500gr. Laitoin sen päälle toisen samanlaisen tyynyn. Vaakaviisari ei värähtänytkään.

Olen viime päivinä ajatellut paljon kaikkea muutakin. Kuten, että miten ehkä ylpeydeksikin kutsuttava omanarvontunto ja usko omaan kykeneväisyyteensä saa ihmisen makaamaan peloissaan peiton alla uskaltamatta tarttua mihinkään siinä pelossa, että se ei ole arvolleen ja kyvyilleen sopivaa?

Pällitähtiä

Siis mitä ihmettä?, kaikui kysymys taas pääni sisällä tuoreimpien viihdeuutisten sattuessa kohtalaisen mediasuojatusta elämästä nauttineisiin silmiini. Suomen kauniit ja rohkeat poseeraavat Seura-piiri palstalla huonosti istuvissa henkkamaukoissaan, tukka sinne päin ja rohkea suuren taiteilijan ja kansansuosikin huonohampainen hymy naamalla.

Tosi-TV tekee staroja tuntemattomista ja boostaa entisten starojen jo kuollutta uraa. Julkimo toisensa perään kerää rautanauloja ja keinoniveliä Tallitähdissä, Neumann ei ehkä koskaan enää soita kitaraa eikä Kike laula, mutta se nyt ei liene mikään suuri menetys ihmiskunnalle. Kuka välittää traumatisoituneista poneista? Ja ohoi, uutta ja jännittävää Tosiurheilua: viidennellä kuulla raskaana oleva Eva harjoittelee ilma-akrobatiaa ilman turvaverkkoja suorassa lähetyksessä. Yleisön jännitys lauennee vapautuneisiin suosionosoituksiin, kun aloittelija-akrobaatti saa keskenmenon kesken voltin.

Mitä vielä? Paris sai kokeilla, miltä tuntuu työntää käsi lehmän peräaukkoon, moni muu, kuinka monta päivää selviää hengissä ilman sähkökäyttöistä parilagrilliä tai kuinka hankalaa onkaan viemäröinnin rakentaminen ilman työvälineitä purkukuntoiseen asuntoon.

Ehdotan uudeksi kotimaiseksi tosi-TV-formaatiksi ainakin seuravaa: Päivä miehen töissä. Katsotaan, pysyykö tuore tangokuningatar tai missin perintöprinsessä raiteilla kuinka kauan ruuhkaratikalla tai osuuko laitureille silmät sidottuna metrolla. Panoksia suoritukseen nostaa satojen työmatkalaisten ihan oikea henki.

Julkisuudenkipeitä taviksia voitaisiin hyödyntää myös yhteiskuntavastuuprojekteissa: jos lääkäreistä ja sairaanhoitajista on huutava pula, miksemme laita työttömiä opiskelunsa keskeyttäneitä luusereita Big Brother-talon sijaan oikeisiin töihin? Ja jännitettävää riittää, osaako Britt-Marie asentaa katetrin tai Matti-Kerppa ottaa luuydinnäytteen rubikin kuutiosta löytyvien salakielisten ohjeiden avulla.

Ja pitääkö Destian kantaa kaikki vastuu tieverkoista? Laitetaan Robinson-henkiset joukkueet kisaamaan, kuka rakentaa pisimmän ja sileimmän tien kesyttömään korpeen. Pelkkään keltaiseen huomioliiviin pukeutuneina tietenkin. Yleisö tv-ruutujen ääressä voi suorastaan nähdä kisailijoiden lihaksien pullistuvan ja rasvakudoksen tiivistyvän ja kehä nelonen sekä mahtava kuppaepidemia on valmis kolmessa kuukaudessa.